Puutarhan tarina |
Puutarhatoiminnan tilalla aloittivat Pirkko ja Arvi Palm jo vuonna 1973. Puutarhallamme on siis jo yli 40-vuotiset perinteet.
Aluksi tuotanto keskittyi kesäkukkien ohella avomaanvihannesten tuotantoon. Viljeltiin keräkaalia, kukkakaalia, lanttua ja muuta. Myöhemmin alettiin kasvattaa kasvihuonekurkkua ja tomaattia. Nykyään puutarhan omistavat Tarja ja Pekka Palm, kun sukupolvenvaihdoksessa 1985 tila siirtyi Pekalle. Pekan ja Tarjan hoidossa puutarha on siis tänä vuonna ollut pyöreät 30-vuotta. Nykyisin keskitymme kesä- ja amppelikukkien viljelyyn. Puutarhalla on kaikkiaan viisi isoa ja kolme pientä kausihuonetta. Viljelypinta-alaa on yhteensä 2500 neliömetriä. Viljely on kausittaista. Taimikasvatus aloitetaan helmikuun alussa. Kesäkukkakausi on parhaimmillaan toukokuusta juhannukseen, mutta jatkuu elokuuhun. Perennoita myymme niin kauan kuin istutuskausi jatkuu eli myöhäiseen syksyyn. |